Käyttöohjeet kävijälle
Varaus ja vastuu
Tutustu ohjeisiin ennen varausta ja varmista, että myös seurueesi noudattaa sääntöjä. Vierailu tapahtuu aina omalla vastuulla. Alueella saa oleskella vain oman varausajan puitteissa – näin vältetään kohtaamiset muiden koirien kanssa.
Saapuminen ja poistuminen
Saavu metsälle aikaisintaan 5 minuuttia ennen varauksesi alkua. Jos saavut etuajassa, odota autossa. Parkkialueella olevat ihmiset tai koirat eivät saa aiheuttaa häiriötä metsässä olevalle asiakkaalle! Poistu alueelta viimeistään varausajan päättyessä ja vie koirasi suoraan autoon. Varausten välissä on viiden minuutin siirtymäaika, joka sijoittuu varauksesi loppuun.
Liikenne ja pysäköinti
Tie alueen parkkipaikalle on kapea, eikä siihen mahdu kahta autoa rinnakkain. Aikataulujen noudattaminen vähentää kohtaamisia. Parkkipaikalle mahtuu viisi autoa. Koirien on oltava kytkettyinä pysäköintialueella.
Portti ja sisäänkäynti
Portissa on sähkölukko, johon saat koodin tekstiviestinä ja sähköpostina varauksen yhteydessä. Koodi toimii vain varauksen ajan. Portilla on tuulikaappi, jossa voit turvallisesti laskea koiran irti tai ottaa kiinni. Sulje portti poistuessasi.
Koirat ja turvallisuus
Koirat ovat aina omistajiensa vastuulla, myös parkkipaikalla. Aita on 2 metriä korkea riista-aita, joka ei jatku maan alle – älä anna koiran kaivaa aidan vierustaa. Koirien tulee olla rokotettu Kennelliiton ohjeiden mukaisesti. Älä tuo alueelle tarttuvaa tautia sairastavia koiria. Pennut ovat tervetulleita kunhan omistaja kunhan omistaja käyttää harkintaa ja tiedostaa mahdolliset riskit. Koiria ei saa jättää alueelle ilman valvontaa! Päivystävän eläinlääkärin numero 0600 19030.
Siisteys ja jätteet
Pidä alue siistinä. Roskiksia löytyy portilta, laavulta ja metsästä. Koirankakkapusseja on saatavilla – käytä niitä vain koirametsäkäyttöön. Alueella on kierrätysjärjestelmä eri jätteille. Muista kerätä mukaan kaikki lelut, namit ja tavarat – älä jätä mitään maastoon. Alue tarkistetaan päivittäin. Jos huomaat jotain puuttuvan ilmoitathan siitä mlkoiraklubi@gmail.com. Kiireellisissä asioissa (aita rikki, ovi ei aukea) soita +358 40 768 3554.
Laavu ja nuotiopaikka
Nuotiopaikka on käytössäsi, jos varaus kestää vähintään kaksi tuntia. Voit maksaa polttopuut varauksen yhteydessä. Jos kuitenkin unohdat ostaa puut tai mielesi muuttuu ja haluat tulistella, niin voit maksaa puut myös paikan päällä MobilePaylla. Halkovajasta löytyy ohjeet puiden ostoon. Tuli on aina omalla vastuulla – huolehdi, ettei se leviä ja että se on täysin sammunut ennen poistumista. Älä tee liian suurta tulta – 4–5 klapia kerralla riittää. Sytytyspalat ja tulitikut: käytä säästeliäästi. Makkaratikuille on koukut laavun seinässä. Omien paistotikkujen teko metsän puista on kielletty.
Metsäpalovaroituksen aikana TULENTEKO on kielletty!
Sadevesi
Saavissa on sadevettä, sitä on saatavilla sääolosuhteiden mukaan. Verkko estää roskien ja hyönteisten pääsyn veteen, mutta emme voi taata veden laatua. Talvella astia tyhjennetään jäätymisen estämiseksi.
Kiellettyä
Tupakointi on kiellettyä koko alueella ja parkkipaikalla. Avotulen teko on kiellettyä muualla kuin laavulla.
Alueella on tallentava kameravalvonta.
Kiitos, että noudatat yhteisiä ohjeita ja pidät koirametsän viihtyisänä – tervetuloa!

